Tyttö ja poika näyttävt rauhanmerkkejä ja pitävät käsiään toistensa ympärillä violettia taustaa vasten.
Tieto

Sinua ei saa syrjiä

Syrjintä tarkoittaa sitä, että jotakuta kohdellaan huonommin kuin muita jonkun hänen ominaisuutensa perusteella. Se voi liittyä esimerkiksi siihen, mistä hän on kotoisin, miltä hän näyttää, mihin uskontoon hän kuuluu, tai vaikka siihen, onko hänellä jokin sairaus tai vamma.

Jokainen lapsi on yhtä arvokas ja tasaveroinen – taustastaan, ominaisuuksistaan tai vanhemmistaan riippumatta. Sinua ei saa millään perusteella syrjiä missään asiassa tai kohdella huonommin kuin muita. Kaikki lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle alle 18-vuotiaalle yhtä lailla.

Syrjinnän kielto koskee myös sinua – sinäkään et saa syrjiä muita millään perusteella.

Mitä se tarkoittaa?

Aikuisten tulee huolehtia, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus olla mukana esimerkiksi leikeissä, juhlissa tai liikuntajoukkueissa.  Jokaisen tulee saada samat mahdollisuudet, jokaista tulee kohdella yhtä reilusti ja jokaisen lapsen mielipidettä ja ajatuksia pitää kuulla yhtä lailla.

Koulussa opettaja ei saa suosia joitakin oppilaita, eikä kotona vanhempi saa suosia jotakuta sisarusta.