Vaaleansinipaitainen teinipoika kohauttaa hämmentyneenä olkiaan ja levittelee käsiään pinkkiä taustaa vasten.
Tieto

Sinulla on oikeus mielipiteisiin

Sinulla, kuten jokaisella muullakin lapsella ja nuorella, on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen takaama oikeus ajatella itse, kertoa oma mielipiteesi ja tulla kuunnelluksi. Se tarkoittaa, että sinua on kuultava ja mielipiteesi on otettava huomioon sinua koskevissa asioissa. On tärkeää, että saat kokea tulevasi kuulluksi ja kohdatuksi kunnioittavasti myös silloin, kun näkemyksesi poikkeavat muiden mielipiteistä.

Oikeus mielipiteeseen toteutuu vain, kun saat aikaa, tilaa ja keinoja mielipiteesi muodostamiseen ja ilmaisemiseen. Mielipiteen- ja sananvapauden oikeus sisältää myös oikeuden hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja tiedotusvälineiden kautta.

Mitä se tarkoittaa?

Oikeus mielipiteeseen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vanhempasi kysyvät ja kuuntelevat näkemyksiäsi, kun he päättävät vaikkapa siitä, missä tulet asumaan, mitä harrastat tai mitä koulua käyt. Myös koulun arjessa ja toiminnassa oppilaiden näkemyksiä pitää kuunnella ja niihin on suhtauduttava vakavasti. On tärkeää, että nuoret otetaan mukaan koulun ja luokan toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen.

Oikeus mielipiteeseen ei tarkoita sitä, että sinun mielipiteesi olisi ainoa oikea, että voisit sen varjolla loukata muita tai että juuri sinun tahtosi voisi aina toteutua. Sama oikeus koskettaa kaikkia muitakin. Toisen ajatusten kunnioittaminen ja jokaisen omien kokemusten kuuleminen synnyttää hyvää keskusteluilmapiiriä.

Aina asioita ei ole mahdollista järjestää mielesi mukaisesti, mutta silloinkin aikuisten tulee kuunnella ajatuksiasi ja perustella sinulle, miksi asiat tehdään toisella tavalla. Lapsella ja nuorella on oikeus ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.