Sinulla on oikeus leikkiin ja lepoon
Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus leikkiä, levätä ja viettää vapaa-aikaa. Oikeus leikkimiseen saattaa kuulostaa hassulta, mutta leikki on tärkeää: se kehittää luovuutta ja erilaisia taitoja sekä auttaa voimaan hyvin.
Sinulla on myös oikeus levätä, kun tarvitset lepoa, ja viettää vapaa-aikaa sinulle sopivalla tavalla.
Mitä se tarkoittaa?
Erilaisten harrastusten pitäisi olla mahdollisia kaikille lapsille ja lapsiryhmille. Sinulla on oikeus leikkiä itseksesi, vanhempiesi tai kavereiden kanssa.
Kun sinua väsyttää, sinulla on oikeus levätä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivät vanhempasi tai huoltajasi voisi koskaan edellyttää sinulta vaikkapa kotitöiden tekemistä – kunhan sinulla on riittävästi myös lepo- ja vapaa-aikaa. Koulussa saat välitunteja, jolloin voit levätä ja leikkiä.
Jos haluat, että vanhempasi leikkivät kanssasi, voit leikillisesti muistuttaa heitä lapsen oikeuksien sopimuksesta ja siitä, että leikki on sinun oikeutesi.