Tumma lapsi hyppää korkealle ilmaan keltaista taustaa vasten.

Kysymyspalstan ohjeet

Lapsen oikeudet lapsille -sivustolla voit esittää kysymyksiä lapsen oikeuksien asiantuntijoille ja selata muiden kysymyksiä ja vastauksia niihin.

Luethan nämä ohjeet läpi, ennen kuin lähetät meille kysymyksesi. 

Ohjeet

Kysymykseesi vastaa lapsen oikeuksien asiantuntija, joka tuntee kysymyksesi aiheen. Vastaaja voi olla esimerkiksi juristi, lastensuojelun tai lapsi- ja perhepolitiikan asiantuntija tai vaikkapa lapsen oikeuksien viestintäverkostoon kuuluva asiantuntija.

Asiantuntijat pyrkivät vastaamaan mahdollisimman moniin esitetyistä kysymyksistä kuukauden sisään. Vastaamme kysymykseesi Lapsen oikeudet lapsille -sivustolla. Emme vastaa asiattomiin kysymyksiin tai kysymyksiin, jotka eivät koske lapsen oikeuksia. Poimimme sivustolla julkaistuja kysymyksiä ja vastauksia myös sosiaaliseen mediaan. Saatamme tiivistää julkaistavia kysymyksiä tai jättää kysymyksiä julkaisematta, jos vastaavaa on jo kysytty aiemmin. Voimme myös yhdistellä samantyyppisiä kysymyksiä yhdeksi kysymykseksi ja vastata niihin yhdellä kertaa.

Kun lähetät meille kysymyksen, pyydämme sinua kertomaan etunimesi ja ikäsi, jotta asiantuntijoiden on helpompi vastata juuri sinulle ja ikätasoisesti. Julkaisemme etunimesi ja ikäsi, jotta sivustolla kävijät tietävät, minkä ikäiselle vastaus on kirjoitettu, ja osaavat arvioida vastauksia paremmin. Voit käyttää kysymysten esittämiseen pelkkää etunimeäsi tai keksiä itse sopivan nimimerkin, joka ei paljasta henkilöllisyyttäsi.

Vältä muiden henkilötietojesi, kuten koko nimen, paikkakunnan ja muiden sellaisten tietojen lähettämistä, josta sinut voidaan tunnistaa. Muokkaamme julkaistuja kysymyksiä, jos kysymyksestä voi mahdollisesti tunnistaa sinut tai kysymys sisältää sopimatonta tai arkaluontoista sisältöä.

Takaisin kysymyksiin